DBC Klinikka
main_home_page

DBC Klinikan osaamiskeskus Jyväskylään

Viime vuonna yrittäjäpalkinnon saaneet Vesa Puustinen ja Jari Rautiainen siirtyvät järjestelyssä DBC International Oy:n osakkaiksi vastaten toiminnan kehittämisestä Keski-Suomen alueella.

- Uskon, että meillä on vahvan osaamisen, erinomaisen palvelun ja sitoutuneen henkilökunnan ansiosta mahdollisuus palvella asiakkaitamme ja kumppaneitamme sekä paremmin että entistä laajemmin Keski-Suomen alueella, jonka toteuttamiseksi tehty järjestely antaa meille tukea ja resursseja. Väinönkadun päätoimipisteessämme on erinomaiset puitteet toimia alueellisena osaamis- ja koulutuskeskuksena maakunnan alueella. Jaamme vahvasti DBC Klinikan vision olla fysioterapia-alan johtava yritys – esikuva johon muut vertaavat itseään, toimitusjohtaja ja Keski-Suomen aluejohtaja Vesa Puustinen sanoo.

KAIKKI UUTISET

  • S-Bonusta pääkaupunkiseudun DBC Klinikoilta - 01.10.11

    Itsemaksavana yksityisasiakkaana voit kerryttää edelleen S-Bonusta myös fysioterapiapalveluista pääkaupunkiseudun DBC Klinikoilla.

    Lue kaikki >>
  • DBC Klinikan toiminta laajenee Turussa - 01.04.11
    DBC Klinikka ja Lääkäriasema Pulssi ovat tehneet sopimuksen, jolla Pulssin fysioterapiatoiminnot (Kuntopulssi) siirtyvät DBC Klinikalle 1.4.2011 alkaen.
    Lue kaikki >>
  • Kannelmaen_Voimistelijoiden_jasenilta - 01.04.11

     KUTSU KANNELMÄEN VOIMISTELIJOIDEN JÄSENILTAAN

    Tiistaina 27.3.2012 klo 17.30–20.30 

    DBC klinikka Kannelmäen tiloissa

    (Laulukuja 4, Prismaa vastapäätä)

    Kannelmäen Voimistelijat ja DBC klinikka ovat tiivistäneet yhteistyötään. Yhteisenä tavoitteenamme on tarjota terveyttä ja hyvinvointia edistäviä palveluja Kannelmäen alueella.

    Kannelmäen Voimistelijat ja DBC klinikka järjestävät jäsenillan. Ohjelmassa muun muassa:

    - jumppasessioita á 20 min, maksuton

    - terveystietoiskuja á 15 min, maksuton

    - tasapainotestausta, 5 eur

    - jalkatestausta, 5 eur

    - verenpaineen mittausta, maksuton

    - liikkuvuuden ja tukilihasten toiminnan kartoitus + ohjeistus täsmäharjoitteisiin

    25 €/30 min (halutessasi varmista aika ennakkovarauksella puh. 029 123 7000)

    - palvelujen esittelyä

    - tuotemyyntiä: pohjallisia, ergonomiatuotteiita ja työtuoleja (Tuolimies.fi), jumppakenkiä ja

    -vaatteita (Jazzette.fi)

    - kahvia ja virvokkeita

    - arvontaa kävijöiden kesken, hyvät palkinnot!

    Lue kaikki >>

UUTISET

spacer
Kampanja